Mnää toevo, etei näin gäveis muutma viikkoho, mutt samall mnää eppäle, ett mnää ole valla vääräs. Se o sääkrätt asi, ett talv täsä ennen dlee ko suvi, mutt sitt kon delevisio uutisis joku ”ankkur” sano viissai sanoi, ja kerto, ett talv yllätt eteläläise Suame automopiilkuski, ni sitt otta närsym bääll.

Millaill riivatun davalls suutta marraskuus taikk joulkuus sanno, ett ”yllätt”? Kyll mnää se ymmärrä, ett jos lunt tlee Pitsviiko aikan niingo ääkkät vaa, ni sitt se o oikke lailne yllätys. Mutt andakkast oll, kyll se vaa jällen gerra yllättä!

Lissä syksyssi asjoi

Mnää en tahd millä saad järkkehen stää, ett mukulatte vanhema ei pid hualt siit, etei heijä raarip perilises läksis pimjäll aikka tramppamam bolkpyärines ulos portist ilma mittä valolyhdyi ja värkei?

Kotto tämse asja alkus saava ja ne ovetan daikk sitt ei oveta. Josei valovehkei, niim byär pysykkön gartnoll.

Viiko vits

Mari ja Peku olivat trahtööris ja olu maistus. Usseman doopi jälkkem Peku rupes valuman dooliltas ja ol koht pöödä all.

– Juur tost mnää tykkäm Pekus. Hän tiätä ain gosk täyty lakat.

Viiko sana

flotkastu = lakastua, kuihtua. Nii nua ruusukki rupesivaf flotkastuma.