
Raumalainen apteekkari Mikko Puntari juhlii maanantaina 60-vuotispäiviään. Samalla juhlistetaan myös 10-vuotiasta Apteekki Minervaa ja sen edeltäjää 100-vuotiasta Rauman Uutta Apteekkia.
Miten voi kuusikymppinen mies, joka myy lääkkeitä muille?
– Olen toistaiseksi terve. Kunnosta en sano mitään, Puntari hymähtää.
– Harrastukseni ovat sellaisia ”epäharrastuksia”, kuten lukeminen ja puutarhanhoito, perunoiden istuttaminen ja nostaminen, lumi- ja klapityöt, luettelee Puntari.
Syntyisin Mikko Puntari on kertomansa mukaan Nummelta, aivan meijerin kyljestä. Elämää on kuitenkin eletty muuallakin, vaikka nyt ollaankin palattu kotikonnuille.
– 27 vuotta meni muualla. Raumalla ei voinut oikein tätä alaa opiskella. Suurimman osan tuosta ajasta asuin Turussa, mutta myös lyhyempiä kausia Tukholmassa ja Helsingissä. Turussa ja Tukholmassa viihdyin, Helsingissä en. Saksassakin hankin työkokemusta ja kielitaitoa.
Mitenkä Rauma on muuttunut 60 vuodessa?
– Rauma on ollut aina hyvä ja sopiva kaupunki minulle. Toki se on muuttunut ja kehittynyt ajan mittaan. Keskusta on hieno ja veroäyri alhainen. Olen ollut tyytyväinen, kehuu Puntari.
Mieluummin etulinjassa
Mikko Puntari on lanseerannut iskulauseen ”Läsnäolon farmasiaa”.
– Minulla on aina ollut tapana olla etulinjojen tiimellyksessä asiakaspalvelussa ja olen pyrkinyt tuppaamaan konttorihommat muille.
Kuinka kymmenen vuotta on on Kalliokadulla sujunut?
– Sen alkuperäisen apteekin jälkeen on ollut kaksi perusteellista uudistusta. Suunnittelin apteekin täysin itse, toki ammattilainen sen piirsi ja toteutti. Samoin remonttien kohdalla olen kertonut, mitä haluan. Meille tuli myös Rauman ensimmäinen ja Suomen kymmenes apteekkirobotti, kertoo Puntari.
– Apteekkitoiminta on muuttunut myös siten, että esillä olevien myytävien tuotteiden määrä on lisääntynyt, mikä on aiheuttanut uudelleenorganisointia.
Apteekki Minervassa käy paljon vakioasiakkaita.
– On paljon pitkäaikaissairaita, jotka haluavat mielellään asioida samassa tutussa apteekissa. Yläkerran lääkärikeskus tuo myös paljon asiakkaita, Mikko Puntari sanoo.
Rauman kansainvälistyminen näkyy myös apteekin tiskillä.
– Minä ja yksi farmaseutti olemme pitkän saksan lukijoita, joten pystymme palvelemaan saksalaisia heidän kielellään. Ranskanpuhujia ei vakituisessa henkilökunnassa kuitenkaan ole.
Puntari toteaa, että Apteekki Minervassa ei ole verenpainemittausten kaltaisia lisäpalveluja, koska samassa talossa oleva lääkärikeskus hoitaa sellaiset.
– Rauman kaupunki lopetti viime vuonna lähes kokonaan vanhusten dosettipalvelun ja se siirrettiin apteekeille. Meillä on yksi sairaanhoitajakoulutuksen saanut työntekijä palkattu pelkästään siihen työhön, muistuttaa Puntari.
Apteekit säilyvät
Apteekkari Mikko Puntari luottaa tulevaisuuteen.
– Apteekit tulevat aina säilymään. Lääkemyynnistä tuskin isoa siivua siirtyy nettiin. Lähiasiakaspalvelu tulee pitämään pintansa, vakuuttaa Puntari.
Vastaanotto ja kahvitus Apteekki Minervassa 23.1. klo 10-16






















