Pastori Martti Vaahtorannan nuorena pappina valitsemaa ja vaeltamaa tietä ei voi kutsua tavanomaiseksi. Hän suuntasi Saksaan tekemään lähetystyötä muslimien parissa. Mannheimissa 2000-luvun alussa yhdessä työtoveriensa kanssa perustamaansa evankelis-luterilaista uskontoinstituuttia (ELRIM) hän kuvaa osuvasti ”omaksi lapsekseen”
Nyt, toistakymmentä vuotta myöhemmin Vaahtoranta on taas valmis ottamaan askeleen tuntemattomaan. Hänet asetetaan kynttilänpäivänä eli viides helmikuuta Posellissa itsenäisen, valtionkirkosta erillään toimivan Rauman Pyhän Marian seurakunnan pastoriksi.
– Edessä on monessa mielessä suuri arvoitus. Jos oikein huonosti käy, niin olen puolen vuoden päästä työtön. Henkilökohtaisesti jaksan kuitenkin uskoa siihen, että toiminta lähtee hyvin käyntiin. Uskon uuden seurakunnan vetävän puoleensa esimerkiksi nuoria lapsiperheitä, hän näkee.
Nuorekkaita uskovia
Vaahtoranta, 53, paljastaa, ettei uuden seurakunnan perustaminen ollut suinkaan hänen oma ideansa, vaan taustalta löytyy paljon nuorempaa väkeä.
– Seurakunnan käytännön toimintaa pyörittävän Rauman Luterilaisen Jumalanpalvelusyhdistyksen perusti hyvin nuorekas joukko, josta osa voisi olla ikänsä puolesta minun omia lapsiani. Kysymys on nuorista, perheellisistä, tarmokkaista uskovista ihmisistä.
– Minua lähestyttiin ensimmäisen kerran reilu puoli vuotta sitten, Saksasta vuonna 2007 palattuaan Pyhärantaan asumaan asettunut Vaahtoranta kertoo.
Vaahtorannan mukaan Jumalanpalvelusyhdistyksen perustajat ovat kokeneet olleensa kodittomia kirkossa, johon he virallisesti kuuluvat.
– Valtionkirkon hengellinen kehitys on mennyt sellaiseksi, että ihmiset eivät enää saa sieltä hakemaansa hengellistä ruokaa ja äidin syliä. Kristillinen yhtenäiskulttuuri on murtunut ja ennen ohjeet ja arvot raamatusta sekä sanasta ottaneesta kirkosta on tullut yhteiskuntakirkko, näkee Vaahtoranta.
– Kirkko on tavallaan kuin Suomi, josta on tullut yhden ainoan sallitun mielipiteen maa. Esimerkiksi naispappeuskysymykseen tai homokeskusteluun hyväksytään liian helposti vain yksi ratkaisu, hän jatkaa.
Suomessa toimii kolme erillistä ryhmää, jotka viettävät omia jumalanpalveluksiaan irrallaan evankelis-luterilaisen valtionkirkon paikallisseurakuntarakenteesta. Suurimmat niistä rakentuvat Luther-säätiön ja Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ympärille. Pyhän Marian seurakunta on hengellisesti lähellä Luther-säätiötä.
Samaan ryhmään Pyhän Marian seurakunnan kanssa kuuluu myös Laitilassa toimiva Vakka-Suomen Jumalanpalvelusyhdistys. Kolmas vastaava seurakunta löytyy Sodankylästä Lapista.
– Toimintamme tulee rakentumaan sille hengelliselle perinnölle, joka on elänyt keskuudessamme rukoilevaisuudessa. Jumalanpalveluksissa käytetään soveltaen vanhaa, vuodelta 1694 peräisin olevaa käsikirjaa, vanhinta Suomessa käytössä olevaa raamatunkäännöstä ja vuoden 1701 virsikirjaa, Vaahtoranta tiivistää.
Toimittajan provosoivaan heittoon Pyhän Marian seurakunnan vanhoillisuudesta Martti Vaahtoranta vastaa hymyssä suin.
– Sanoisinko niin, että tarjolla on rikkauden runsautta, vahvan opillisuuden ja sydämellisen rakkauden yhteyttä. Totuudellisuus voi olla tiukkaa, mutta ei kuitenkaan kuivaa, eikä myöskään muita lyövää, hän kuvailee.
