Iäkäs nainen kuoli
Tässä lehdessä oli (UR 4.9.) uutinen miten 70-vuotias iäkäs nainen menehtyi liikenneonnettomuudessa. Vaikka haluaa ajatella positiivisesti niin väistämättä ilmaisussa näkee eläkeikäisiin kohdistuvaa nykyasennetta. Keskimääräisenkin elinikäodotuksen mukaan 70-vuotiaalla on vielä paljon elinvuosia jäljellä. Vaikka ei olisikaan, niin ihmisarvo on jokaisella iästä riippumatta.
Nykyään ollaan hyvin tarkkoja siitä miten eri kansanryhmiin kuuluvista ihmisistä kirjoitetaan. Samalla tavalla tulee suhtautua myös eri ikäisiin ihmisiin.
Kirjoitan asiasta, koska mainittu asenne toistuu aika-ajoin varsinkin liikenneonnettomuusuutisissa. Eläkeikäisiin kohdistuvissa asenteissa kun olisi muutenkin paljon parannettavaa Raumalla.
Pentti Koivu
Ajattelitko, meinasitko, toimi!
Läheinen, omainen, ystävä. Käytkö katsomassa vanhusta hänen kotonaan? Juuri Sinä voit kahvit juotua tiskata. Voit tipauttaa silmiin tippoja. Voit myös rasvata kuivuvaa selkää. Samalla tulee hierontaa ja paleleminen jää joksikin aikaa. Lähtiessä voit ottaa roskapussin mukaasi. Jutustella voi ulkona kävellessäkin.
On paljon asioita, pikkuasioita joista vanha ei selviydy itse. Joskus se on maitopurkin avaus tai juustopaketin. Eikä ole väärää jos katsastat merkinnät `parasta ennen`. On uskallettava kysyä ja vaatia vastaus: Pystytkö? Saatko? Ihanko totta?
”Käy äidillä kylässä silloin, kun vielä hän elossa on. Hän muistaa Sinua illoin on vuoksesi levoton.”
KV
Perusteetonta vihjailua S. Heinolta
Matkan vuoksi pääsen vasta nyt kommentoimaan S. Heinon viime viikon kirjoitusta, jossa esitettiin epämääräisiä vihjailuja allekirjoittaneesta. Rainer Lehti ja Ari Reunanen ovat jo ansiokkaasti käsitelleet Heinon kritiikkiä SDP:n verolinjauksista. Heinonkin kannattaisi tutustua puolueemme aiempiin ja tulevaan vaihtoehtobudjettiin ennen kuin lähtee kritisoimaan verolinjaamme.
Tosiasia on, että porvarihallituksen aikana maatamme on viety kovaa vauhtia kohti tasaveroa. Onko tämä sosiaalisesti oikeudenmukaista? S. Heino myös tietänee, että kulutusverot kohtelevat pienituloisia suhteellisesti raskaammin kuin hyvätuloisia. Pienituloiset kun käyttävät jokaisen euron kulutukseen. Jos kokoomus haluaa olla sosiaalisesti oikeudenmukainen, niin miksi pääomatuloveron korottaminen on niin vaikeaa? Pahasti velkaantunut valtio saisi näin kipeästi tarvitsemia lisätuloja. Tällä tavalla myös suurituloiset saataisiin laman kustannusten maksajiksi. Mikähän puolue se onkaan ei-puolue?
Mitä tulee S. Heinon vihjailuihin hätäkeskuskannastani, niin kannattaisi kysyä, jos ei tiedä. Olen osaltani kannustanut ministeri Holmlundia pitämään Satakunnan puolta. Tuen myös hänen ratkaisuaan, siitäkin huolimatta, että en usko sillä saatavan suuriakaan taloudellisia säästöjä. Ei varsinkaan jos nykyisille hätäkeskusalueille ryhdytään muodostamaan tilannekeskuksia. Tämä Porin hätäkeskusta tukeva kantani on ollut tiedossa niissä pöydissä, joissa se on ollut tarpeen tietää. Tapanani ei myöskään ole vaihdella mielipidettäni päivittäin.
Mielestäni S. Heinon perätön vihjailu edustaa sellaista poliittista kulttuuria, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. Onneksi Satakunnasta, Raumaltakin, löytyy kokoomuslaisia, jotka ovat valmiita rakentavaan yhteistyöhön Satakunnan hankkeiden edistämiseksi.
Reijo Kallio kansanedustaja
Jotain on pielessä
Suomessa taidetaan tukea kaikkea muuta paitsi työn tekemistä. Työllä meidän on kuitenkin elettävä. Maatalous ei ole halukas lähtemään kilpailuyhteiskuntaan mukaan, esimerkiksi jos menet ostamaan kananmunia tai perunoita suoraan tilalta, niin saman hinnan pyytävät kuin kaupassa. Kannattaako se sitten asiakkaan lähteä tuotteita erikseen maatilalta hakemaan kun kaupasta saa samaan hintaan?
Duunariperheessä on vaimon ja jopa lastenkin ollut jo pitkään pakko lähteä töihin lisätienestiä ansaitsemaan, muuten se viimeinenkin jääkapin perällä värjöttelevä silakka saa kyytiä.
Ennen yksi mies hoiti silloisilla primitiivisillä hevosvoimilla 40 hehtaarin tilaa. Nyt pidetään porua siitä, että isännän pitäisi ehtiä siinä sivussa vielä töihinkin kun nelivetotraktorin perässä on nelisiipiset kääntöaurat. Onko siinä tavoitteena häpäistä vanhaa maamiesperinnettä?
Duunari, maalta kotoisin
Missä turvallisuus?
Missähän lienee informaatiokatkos, kun aina kolariuutisista raportoitaessa syytetään liian suurta ajonopeutta? Vakuutuslaitosten tilastojen mukaan yli puolet, siis 80 prosenttia liikennevahingoista sattuu tyypillisesti alhaisella nopeudella ajettaessa, kuten peräänajot, risteyskolarit ja parkkipaikkakolarit. Viimeksi mainittu edustaa 40 prosenttia kaikista kolareista. Pahin kolarirysä on parkkipaikka, jossa pysäköinti on kohtisuorasssa ajorataan nähden.
Arska
Vähänpä ministeri tietää
Ministeri Mauri Pekkarinen höpisee kuinka Etelä-Suomessa pitäisi käyttää puupellettejä kaukolämmön tuottamiseen, mutta täytyy sanoa, että vähässäpä on ministeritason ihmisen tiedot on, kun ei tiedä, että Laitilassa on käytetty kyseisiä pellettejä jo ainakin kaksikymmentä vuotta.
Vaikka Laitila onkin Varsinais-Suomea, niin ei se kuitenkaan missään pohjoisessa ole!
Lassi Tiittanen
Leikattu potilas
Eeron viitoittamaa tietä, jyrkkä ei, selvä ei, ei.
Vaikka Suomi velkaantui viime vuosina lisää niin Keskustan toiselle hallitukselle on kaikesta huolimatta annettava tunnustus hyvin hoidetusta talouspolitiikasta taantuman aikana.
Leikkauspolitiikasta on kuitenkin huonoja kokemuksia edellisen laman aikana. Liisan listat ja Paavon pakkosäästöt. Kokoomuksen Sauli Niinistö ja kaverit tekivät hyvinvointiyhteiskuntaamme sellaisia aukkoja, mistä kärsitään yhä.
Vain työtä tekemällä saamme jotain todella hyvää aikaiseksi. Erityisen tärkeää on estää nuorten syrjäytyminen työelämästä. Kolmekymppisenä eläkkeelle jäävät nuoret on todella huono asia.Kun leikataan on vaarassa, että leikkauksen yhteydessä leikattu kuolee.
SDP:n aikana leikattiin esim. komennusmiesten kulukorvaukset. Kysyä sopii kuinka paljon ahdistusta tämä yhtäkkinen päätös sai aikaan todella monessa perheessä. Veroja maksettiin tämän ”keksinnön” myötä kaksi kertaa. Ja mielenterveys järkkyi.
Kateudellako vai millä tätä yhteiskuntaa parannetaan?
Puhalletaan tulevaisuudessa ”yhteiseen hiileen” ja otetaan oppia ”takametsien miehiltä”.
Veijo Vanninen
Maailman paras maa
Suomi on Newsweek-lehden mukaan maailman paras maa. Eittämättä Suomi on monilla osa-alueilla hyvä, ellei paras, mutta korjattavaakin löytyy. Esimerkkinä tästä on pakolaispolitiikka. Olkoon sitten työperäistä, tai työtä vieroksuvaa maahanmuuttoa. Suoraan sanottuna Suomen pakolaispolitiikka on sekin valitettavasti maailman parasta.
Toisista EU-maista tulevat saavat hakea töitä kolmen kuukauden ajan, mutta heillä pitäisi olla rahaa itsensä elättämiseen. Aina ei näin ole ja silloin he yhä useammin turvautuvat toimentulotukeen. Tämän tuen tarvitseminen oikeuttaa oleskeluluvan perumiseen, eli maasta poistamiseen. Poliisi voisi hoitaa maasta poistamisen, mutta tieto ei kulje heille asti salassapitosääntöjen vuoksi. Tässä on nopea lainmuutoksen paikka.
Siinä on työmaata, kun luku- ja kirjoitustaidottomasta, toiselta puolen palloa tulevasta, nyt tukia nauttivasta, kaverista tekee kunnon työtä tekevän kansalaisen. Ja tämä kaikki suurtyöttömyyden (300 000) vallitessa.
Kyllä paras maa tutkimus noteerataan ympäri maapallon, eikä se ainakaan tulijoita vähennä. Suomen päättäjienkin pitäisi vihdoin tajuta, ettei voi odottaa vieraita ja kestitä heitä velkarahalla. Kannattaa jo uskoa, että niin pakolaisvirrat, kuin kerjäläistulvat alkavat pienistä ihmismääristä, paisuen salakavalasti aina vain suuremmiksi.
Jukka















