Kokoomus on jo pitkään johtanut Suomen toimintakyvytöntä hallitusta, joka tulevien eduskuntavaalien pelossa ei ole uskaltanut tehdä minkäänlaisia päätöksiä turvataksemme hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuden. Tuorein esimerkki eduskuntavaalien sekä vahvan SDP:n pelosta saatiin Uusi Rauma -lehdessä (UR 1.9.2010), jossa Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Simo Heino pyrkii ”Vieraskynässä” lyömään sosialidemokraatteja perättömillä väitteillä.
Asioita on helppo vääristää mieleisekseen ja tämän Kokoomuksen Heino ansiokkaasti kirjoituksellaan todisti. Heino kertoo SDP:n vastustavan ulkomaalaisen työvoiman käyttämistä ja haluavan sulkea Suomen rajat tänne tulevilta. Pitää kyseenalaistaa toiminnanjohtaja Heinon asioista perilläolo, sillä SDP nimenomaisesti on uudella maahanmuutto-ohjelmallaan ottanut maahanmuutto myönteisen kannan. SDP ei pidä tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa järkevänä tuoda ulkomaista työvoimaa aloille, joissa vallitsee tällä hetkellä kymmenien tuhansien suomalaisten ja Suomessa asuvien työttömyys. Rakennusala on tästä yksi ikävä esimerkki. Suomen on järkevämpää pyrkiä työllistämään ensin kaikki työttömänä olevat rakennusalan ammattilaiset ja vasta tämän jälkeen hankkia ulkomaalaista työntekijöitä. Kokoomuksen tavoitteena vaikuttaa olevan kaksien työmarkkinoiden luominen ja työntekijöiden oikeuksien heikentäminen työntekijöiden keskinäisen kilpailun seurauksena. Jo tämä yksittäinen esimerkki paljastaa Heinon väitteiden surullisuuden; halpaa kansalaisten harhaanjohtamista.
On hyvin valitettavaa, että Kokoomus on ottanut mallia amerikkalaisilta aatetovereiltaan, Yhdysvaltojen republikaaniselta puolueelta. USA:ssa kilpakumppanin mustamaalaaminen kuuluu republikaanien normaaleihin toimintatapoihin. Toivon sydämeni pohjasta, että Kokoomus ei tuo suomalaiseen politiikkaan kyseisen kaltaisia keinoja, sillä ne eivät todellakaan kuulu meidän arvoihimme. Toisia puolueita saa kritisoida, mutta arvostelun täytyy pohjautua faktoihin eikä vääristeltyihin ja asiayhteyksistään irrotettujen lauseiden hyväksikäyttämiseen.
Kokoomus olettaa, että opposition kuuluu automaattisesti olla samaa mieltä kuin hallitus; asianlaita ei kuitenkaan ole näin. SDP ei todellakaan ole ”ei -puolue”, kuten Heino väittää. SDP on vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolue, joka haluaa epätasa-arvoa lisäävän kokoomuslaisen politiikan sijaan Suomeen yhteiskunnan, joka mahdollistaa jokaiselle oikeuden onneen. Miten SDP edes voisi tukea sellaisen hallituksen toimintaa, jonka aikana absoluuttinen köyhyys lisääntyy eikä hallitus ole valmis tekemään muuta kuin entisestään vaikeuttamaan kotitalouksien elämää mm. energiaverojen korotuksella? Kokoomus omilla toimillaan lisää suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuutta, eikä lupauksista huolimatta ollut valmis edes pääomaveron korotukseen ensi vuoden valtionbudjetissa, vaikka se yhteiskunnan oikeudenmukaisuustajun kannalta olisi ollut välttämätöntä. Moni ”duunari” maksaa tuloistaan yhä edelleen enemmän veroa kuin suurilla pääomatuloilla elävät.
Me sosialidemokraatit tulemme tekemään arvojemme mukaista politiikkaa myös jatkossa. Me puolustamme suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia, nyt ja aina!
Ari ReunanenRauman työväen-yhdistyksen jäsenDemarinuorten liitto-hallituksen jäsen
Kiitos vastineesta Ari
Perustan väitteeni mm. seuraaviin lähteisiin ja haastatteluihin.
23.8.10 Helsingin Sanomat, ministeri Sinnemäen ja kansanedustaja Heinäluoman haastattelut 11.8.10 Yle Uutisten uutinen SDP:n kannoista energiaverotuksesta 7.4.10 SDP:n oma tiedote koskien arvonlisäveroa 4.4.10 Verkkouutiset, Heinäluoman haastattelu 20.3.10 Uusi Suomi, kansanedustaja Jutta Urpilaisen haastattelu
14.11.09 Yle uutisten Urpilaisen haastattelu yritysten energiaverosta
Mitä tulee eriarvoistumiseen ja hallituksen toimiin niin nykyinen hallitus on toiminut monissa kohdissa sosiaalisemmin, kuin monet viime aikojen hallitukset joissa SDP on istunut. Muutamia mainitakseni tuloveroalennukset ovat suuntautuneet voimakkaammin pienituloisille, kuin kolmen edellisen hallituksen vastaavat. Kun kolme edellistä hallitusta lisäsi kansaneläkkeitä yhteensä 170 miljoonalla eurolla, niin nykyinen hallitus käyttää eriarvoisuuden kitkemiseen 376 miljoonaa mm. takuueläke ja kansaneläkkeen nosto. Ansioeläkkeitäkään ei veroteta enää palkansaajaa ankarammin. Tuloerojen kasvaminen ei ainakaan tilastojen valossa pidä paikkansa, vuonna 2008 ja 2009 tuloerot kaventuivat ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen.
Mustamaalaa kuka mustamaalaa, lukija sen sitten päättäköön.
Oikein hyvää syksyä myös sinulle Ari.
Simo Heino ToiminnanjohtajaSatakunnan Kokoomus ry















