
Rauman Lukon päävalmentaja Juha Vuori jutteli torstaina että isossa kuvassa ajatellen Lukon pitää saada maalintekotehokkuutensa ja ylivoimapelinsä kuosiin, vaikka peli jo muuten näyttääkin hyvältä.
– Laitetaan paikoista myös kiekot sisään. Finish the job, Vuori totesi.
Perjantaiseen Pelicans-matsiin Lukko lähtee Vuoren sanoin ”suurin piirtein” samanlaisella hyökkäyksellä kuin Oulussakin. Sen sijaan pakistoon on luvassa muutoksia.
– Teemu Aalto palaa kokoonpanoon, mutta Otto Honkaheimo on kipeänä, Vuori kertoi.
Parit ovat oletettavasti Aalto-Tikkanen, Rantanen-Generous ja Pettinen-Lintner.
– Pieni päätälli tuossa oli, mutta nyt ollaan kunnossa taas, Teemu Aalto vakuutti.
– Maanantaista lähtien olen ollut jäällä.
Aalto totesi, että joukkueen innostunut ilmapiiri on näkynyt niin treeneissä kuin peleissäkin.
– Joka pelissä on ollut mahdollisuus voittaa. Se tuo uskoa, kun jalka käy, Aalto sanoi.
Ennen loukkaantumistaan Aalto löysi maalijyvän kohdilleen.
– Maalinteko on niin paljon korvien väli -hommaa.
Perjantai-illan vastustajaa Juha Vuori luonnehtii joukkueeksi, jolla on ollut positiivinen kierre päällä koko kauden.
– Meidän pitää olla valmiina ja pelata hyvä peli, luonnehti Vuori.
– Heillä on oikeasti hyviä pelaajia ja homma on heillä pysynyt hyppysissä ilman leijumista. Pelicans on vaarallinen joukkue, myönsi Teemu Aalto.


















