Ympäri käydään ja yhteen tullaan voisi todeta SM-liigan siirroista.
Lukko suostui purkamaan Tuomas Huhtasen sopimuksen. Voimahyökkääjä siirtyi saman tien HIFK:hon. Siellä vahvalle laitahyökkääjälle on tilausta, kun ex-lukko Miikka Tuomaisen annettiin muuttaa Turkuun.
Eilen kerrottiin, että Lukko menetteli samalla tavalla Samuli Kivimäen kanssa. Sopimus revittiin ja hyökkääjä teki uuden Ilveksen kanssa. Ilves olikin hyökkääjää vailla, kun Mark Lee lähti Poriin.
Ässät teki loppukauden sopimuksen Jakub Sindelin kanssa. Tsekkihyökkääjä oli kokeella Kärpissä, muttei saanut sopimusta, kun oululaisjoukkue hankki Josef Stumpelin.
Sindel on Ässien urheilutoimenjohtaja Mika Toivolalle tuttu Pelicansista. Lahdessa Sindel pelasi kaksi hyvää kautta. Toivola oli Pelsujen päävalmentajana.
Ässät luopui Radek Smolenakista, jonka nappasi samoista sarjan kärkisijoista porilaisten kanssa taisteleva Pelicans.
Ässät pestasi loppukaudeksi Mark Leen, joka sai potkut Ilveksestä. Puolustaja Ryan Glenn siirtyi Ilveksestä KalPaan.
Pelicansiin meni myös ex-Lukko Jan Platil, joka tällä kaudella yritti jo Tapparaan.
TPS palkkasi pakin Mestiksestä. Pasi Hirvonen on TPS-valmentaja Pekka Virralle tuttu KalPasta. Ex-lukko Miikka Tuomainen siirtyi HIFK:sta Palloseuraan. TPS rukkasi myös maalivahtiosastoaan, kun Joni Ortio palasi Pohjois-Amerikan farmiliigasta Turkuun. TPS päästi ex-lukko Mika Viinasen loppukaudeksi Sveitsin B-liigaan.
Toistaiseksi kovimmat viime hetken vahvistukset on napannut Jokerit. Sen uusista pelaajista Ross Lupachuk on tuttu HIFK:sta ja Josef Boumedienne Tapparasta ja Kärpistä.
Jokunen ihan uusi kasvokin SM-liigaan saadaan. Onko Milan Kytnar sellainen ykkössentteri, jota HPK on keväästä lähtien etsinyt?


















