UusiRauma
Ilmoitus
IlmoitusIlmoitus
 04.09.2010 Janne Rantanen
Rauno Mokka kantaa huolta jääajan vähyydestä ja väläyttää ratkaisuksi:
Kahden kaukalon halli Lähdepellolle?
Nuijamies. Rauno Mokka istuu keskeisillä puheenjohtajan paikoilla Lukko-konsernissa. Eläkeläisenä hänellä on nyt entistä paremmat mahdollisuudet hoitaa luottamustehtävät hyvin.

Lukko ja sen vahvat taustayhteisöt ovat satsanneet rajusti jääkiekon olosuhteisiin Raumalla. Äijänsuon jäähallin evoluutio areenaksi on hyvin tiedossa, mutta vähemmällä huomiolla on edennyt Helmiranta-projekti.

Puhelinfirman entinen kesäpaikka Sorkassa muuttuu Lukon leirikeskukseksi.

– Majoitustilat, viisi ns. kalastajamökkiä, ovat harjassa. Kerho- ja koulutustilan pohja on valettu. Liikuntatilaa suunnitellaan. Mantereenpäähän haluaisimme kentän, joka olisi yleisessä käytössä. Sinne saisi myös pururadan ja valaistun ladun, kertoo Rauno Mokka.

Parhaat luistelijat lähialueelta

Seuraava iso projekti voisi olla harjoitushallin rakentaminen Lähdepellolle.

– Poriin valmistuu harjoitushalli. Turussa tilanne on parempi kuin Raumalla. Tekojäätä pitää saada lisää, koska viime talvi oli poikkeus.

– Tuskin on sattumaa, että Lukon luistelukisoissa parhaat pojat tulevat yleensä lähialueilta. Heillä on enemmän jääaikaa.

Tekojään paikkoja on mietitty. Esimerkiksi Parpansali ja Merirauma ovat olleet esillä.

–  Voimakkaimmin on alkanut nousta esille ajatus yhtiöstä, joka tekisi kahden kaukalon hallin Lähdepellolle. Voisimme lähteä halliyhtiön veturiksi, sanoo Mokka.

Hän on niin Raumalaiskiekkoilun Tuen, Contineon ja Liiga-Lukon hallituksen puheenjohtaja. Siitähän kertyy puolipäiväinen työ, kun Contineon alla on myös RTK-Palvelu?

– Nyt, kun olen eläkkeellä Olkiluodosta, olen voinut omasta mielestäni hoitaa puheenjohtajan tehtäviä paremmin. Sekin auttaa, että olemme hommanneet hyviä ihmisiä Contineon, RTK:n ja Lukon toimitusjohtajiksi ja koonneet hyvän valmennusryhmän.

”Liiga tarvitsee tähtipelaajia”

SM-liigan seurayhtiöt tekivät viime kaudesta jo enimmäkseen voitollisia tilinpäätöksiä. Onko se merkki talouden tervehtymisestä ja pelaajapalkkojen oikeasta tasosta?

– Toivon niin. Mutta koskaan ei tiedä, loppuuko järki taas joskus, miettii Mokka.

– Isoja tekijöitä talouden kohenemisessa ovat myös kaikkien aikojen paras tv-sopimus ja kilpailutuksella parantuneet vakuutusehdot, tarkentaa Mokka.

Mokka pitää Tepsin mestaruutta tosi upeana juttuna.

– Se rohkaisee muitakin uskomaan, ettei raha ole ainoa keino menestykseen. Tulosta voi saada myös uskomalla urheiluun ja valmennukseen.

SM-liiga häviää palkoissa NHL:lle, KHL:lle, Sveitsille, Ruotsille ja yksittäisissä tapauksissa muidenkin sarjojen suurseuroille.

– SM-liiga ei saa hiipua pelkäksi kasvattajasarjaksi. Tarvitsemme ehdottomasti myös tähtipelaajia. Uskon, että tulemme aina näkemään paitsi uusia tähtiä myös paluumuuttajia. SM-liiga voi kiinnostaa uudelleen, kun pelaaja on jo tilin tehnyt. Pelin taso on Suomessa hyvä ja olosuhteet kunnossa.

Lukon tilanne ”stabiloitu”

Miltä näyttää Lukon liigajoukkueen tilanne puheenjohtajan silmin?

– Aika haipakkaa mentiin, kun päävalmentaja Mika Toivola lähti ja Rauli Urama tuli tilalle. Nyt tilanne on saatu stabiloitua. Pelaajaryhmä on taas valmennusjohdon näköinen. Urheilu on etusijalla kaikessa tekemisessä, vastaa Mokka.

– Karmea play out -kevät ei ikinä unohdu. Muttei myöskään viime kauden alkupuoliskon huikea lento runkosarjassa.

Mokka luottaa lujasti siihen, että Lukon akatemia luo perustan pysyvälle menestykselle.

– Akatemian päätehtävä on varmistaa, että parhaat C-, B- ja A-juniorit tekevät oikeita asioita. Pieni jännite syntyy akatemiapelaajien ja muiden välille, mutta samalla se nostaa joukkueiden tasoa ja terävöittää valmennusta.