
Toimittaja Marko Leppänen vaati Länsi-Suomessa Lukkoa paitsi jäädyttämään Erik Hämäläisen pelinumeron 77 myös järjestämään yhden ottelun mittaisen come-backin.
Jäädytys lieneekin vain ajan kysymys. Mutta että vielä kerran kaukaloon pr-tempauksena? Mikä ettei. Eepi, 45, pystyisi varmaan vetämään muutaman vaihdon erässä vaarantamatta sarjapisteitä - ja mikä tärkeintä: nolaamatta itseään.
Kun asia esille nousi, niin lisätään vaatimus Lankin takaa. Jari Torkin pelinumeron 13 saisi jäädyttää samassa yhteydessä. Eikä vaatimusta tarvitse ”Tokenkaan” osalta isommin perustella. Kyllä kiekkokansa tietää.
H H H
Yksi on Lukko-legendojen joukosta poissa. Sakari Sillankorva kuoli kesällä 83-vuotiaana. Tapahtuma ohitettiin tuoreeltaan harmillisen vähällä huomiolla. ”Sakke” olisi ilman muuta ansainnut esimerkiksi kunnollisen muistokirjoituksen. Mahtoiko käydä niin, että yksi jos toinenkin luuli jonkun muun sellaisen varmasti kynäilevän?
Sillankorva pelasi Lukossa pakkina SM-sarjaa, mutta rupesi miettimään tosissaan erotuomarin uraa, kun tuntui, että ”vanhaa kölviä ohitetaan mennen tullen”.
Hänestä tulikin erinomainen tuomari. Sakke valittiin kolmesti peräkkäin SM-sarjan parhaaksi viheltäjäksi. Hän kävi neljät MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Olisi käynyt toisetkin, mutta pahentunut astma pakotti lopettamaan ennen Sapporon kisoja 1972.
Vuonna 1985 Sillankorvasta tehtiin Suomen jääkiekkoleijona numero 35.
H H H
Lukko-fanien voimasana-painotteiset pilkkahuudot Pitsiturnauksessa ovat kirvoittaneet kirpeitä kommentteja. Aiheellisesti. Eihän v-sanan viljelyä voi pitää ”hauskana” kuittailuna paikassa, jossa on runsaasti lapsia ja nuoria.
Kaikkea tyhmää ei ole pakko apinoida suuresta maailmasta. Miksemme kunnioittaisi hienoa kotimaista kiekkokulttuuriamme?
Janne Rantanen

















