Saako kaupungin leikkikentän ottaa kerrostalon parkkipaikaksi? Sitä kysytään Samppusissa. On kysytty jo muutaman vuoden ajan.
Kaupunginhallitus ei tällä viikolla osannut vastata kokouspöytänsä äärestä, vaan päätti, että pitää mennä paikan päälle pasteeraamaan.
Sampaanalan Huolto anoi kolme vuotta sitten, että leikki- ja pallokentät saisi muuttaa parkkipaikoiksi. 1970-luvulla rakennettujen kerrostalojen autopaikat, kaksikerroksiset betonirakennelmat, jouduttiin huonokuntoisina purkamaan. Taloyhtiöt eivät haluaisi rakentaa uusia, koska ne tulisivat turkasen kalliiksi. Puhutaan noin 860 000 eurosta.
”Pallokenttä on ollut lähinnä koirien ulkoiluttamisalueena ja leikkikenttä täysin käyttämättömänä”, perusteli toimitusjohtaja kaavamuutoksen tarvetta.
Kaupungin liikuntapaikkapäällikkö ja viheraluepäällikkö tyrmäsivät lausunnossaan kaavamuutoksen.
”Pysäköinti on ratkaistu alkuperäisessä kaavassa. Toteuttamalla pysäköinti sen mukaan autopaikkatarve tulee täytettyä”, he totesivat.
Samalla meni viesti muillekin:
”Tällainen rakentaminen antaisi myös erikoisen viestin siitä, että viheralueet olisivat vain reservi kaikenlaiselle rakentamiselle”.
Kaupungin kaavoitusosaston laskelmien mukaan betonikatosten uudelleen rakentaminen ei edes maksaisi sen vähempää kuin vaihtoehtoisen suunnitelman toteuttaminen. Kaupunkisuunnittelun päällikkö esittikin, ettei kaavaa lähdettäisi muuttamaan.
Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle ja oven raolleen.
Seuraamme mielenkiinnolla kuinka tässä käy.
Janne Rantanen






















