Pressanvaaleissa on silmiini tarttunut rajat ylittävä suvaitsevaisuus- ja maahanmuuttoteema, johon kukin on varmasti taustoistaan ja kokemuksistaan ammentanut erilaisia merkityksiä. Muutamasta asiasta olen itse varma. Postilaatikoiden nimiä päivittelemällä tai kassajonossa mököttämällä nämä asiat eivät aukene eivätkä etene. Suomipojan massaturismi aurinkorannoille ei lisää juuri muuta kuin ihosyöpäriskiä. Ja yksilötasolla ei hyväkään kampanjointi saa mitään aikaan - sen verran monimutkainen on ihmisen päävärkki. Monitasoista teemaa kannattaakin käsittääkseeni palastella ihan konkretian tasolla. Keitä minä tunnen, mitä ajattelen? Keitä haluaisin tuntea, mitä teen toiveeni eteen?
Enpä hätkähtänyt, kun kuulin juuri, että Rauman kaupungilta loppuivat rahat monikulttuuristen kahvien tarjoiluun. EU-rahaa oli vuosille 2010-2011 saatu, ja joulukuussa 2011 ne oli juotu. Käsittääkseni ilman konjakkia. Mutta eihän ihmisten tarve ja halu kohtaamiseen muutu miksikään, ja kyllä ne muutamat eurot voi silloin ihan omastakin pussistaan kaivaa! Ainoa mitä tarvitaan on asiaan tarttuminen, pari puhelua ja joitakin kymmeniä sähköposteja. EU-rahat voisi siten säästää hieman monimutkaisempiin kuvioihin.
Todisteena tästä voisi käyttää sitä kuinka hyvin eläväinen puheensorina tärisytti herttaisen Kuapplan ikkunoita, kun yli kymmenen eri kulttuuritaustan omaavaa naista illallisti yhdessä viime perjantaina.
Raumalla nyt reilut viisi vuotta asuneen ystävättäreni kanssa olemme parin vuoden aikana järjestäneet yhteensä seitsemät monikulttuuriset naisten illalliset. Meitä on ollut herkuttelemassa mustia, ruskeita, keltaisia, valkoisia. Hunnulla, huivilla ja ilman.
Ei. Meillä ei Marysen kanssa ole yritystä, yhdistystä, tukijoita tai rahoittajia. Kunhan vain haluamme esitellä raumalaista ruoka-alan osaamista ja tiloja maahanmuuttajille. Taustalla on myös ääneen sanomaton haave näkemysten avartamisesta leppoisassa ympäristössä – ja niiden pinttyneiden asenteiden murtamisestakin. Puolin ja toisin.
Suomalaisia naisia olemme näihin 50-80 hengen tilaisuuksiin saaneet parhaimmillaan mukaan neljä! Olkoon tämä yhtenä esimerkkinä tutustumisen vaikeudesta, sillä 27 euron kertasatsaus on meille kaikille ollut aina ihan yhtäläinen ja yhteneväinen. Ja kaupungin tapahtumakalenteriin saimme nytkin tästä vain suomenkielisen ilmoituksen, emme englannin- ja ranskankielisiä.
Mutta kiitollinen saa olla: onhan minulta alettu kysellä josko haluaisimme vapaa-aikaamme ja kuvettamme kuluttaa vaihteeksi järjestämällä monikulttuurisia illallisia ei-vain-naisille vaan pariskunnille. Meitä raumlaissi kun sattuu olemaan aika moneksi.
