On ollut mielenkiintoinen loppuvuosi ja tammikuu. Olen päässyt tutustumaan presidentinvaalikampanjoiden takahuoneisiin, osallistumaan ja näkemään miten asioita muualla päin Suomea tehdään. On ollut antoisaa, todella innostavaa ja opettavaista. Nyt eletään sitten huipennusta. Huomenna, sunnuntai-iltana, päästään seuraamaan ensimmäisen kierroksen tuloksia.
Olen päässyt yhtä ehdokasta, eli Sauli Niinistöä, seuraamaan lähempää, kuunnellut lukuisan määrän hänen puheitaan ja keskustellut Saulin kanssa epävirallisemmin. Nyt haluan kertoa muutamia itselleni tärkeitä asioita Saulista ja siitä miksi minä äänestän Sauli Niinistöä.
Sauli Niinistö on aito ja rehellinen ihminen. Hän toimii niin kuin puhuu. Kun Sauli Niinistö on sitä mieltä, että ahneus on vienyt länsimaat velkakriisiin, hän omalla esimerkillään näyttää mitä on kohtuus. Ei hyvinvointi kuulu vain jollekin ihmisryhmälle vaan aivan kaikille. Kaikista tulee pitää huolta.
Nykyhetken trendi ja usein kuultava sanonta on, että olemme itsekkäitä. Olkoot niin, mutta ollaan sitten niin itsekkäitä, että autetaan huonommassa asemassa olevia. Kun maailmassa on vähemmän huono-osaisia, niin itsekkäillä hyvin voivillakin menee entistä paremmin.
Saulin puheessa usein tulee esiin huoli nuorista ja syrjäytymisestä. Sama toistuu myös teoissa. Sauli toimii aktiivisesti Tukikummit-järjestössä, jonka perustaja ja tukija hän on. Järjestön tuki menee Kirkon diakonissarahaston kautta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen. Hyvän presidentin tulee olla myös hyvä esimerkki. Ainoastaan niin syntyy todellinen arvojohtaja. Saulin arvot ja niiden esiintulo tekoina ovat esimerkilliset.
Tässä kohtaa joku jo murisee partaansa, että mehän olemme valitsemassa Suomelle ulkopolitiikan johtajaa ja vetäjää emmekä mitään hyväntekijää. Juuri näin, pärinä seis, olet aivan oikeassa. Sauli vaan nyt sattuu olemaan siihenkin rooliin paras mahdollinen. Kolme asiaa, jotka minun mielestäni tätä tukevat. Saulilla on tietämys ja näkemyksellisyys taloudesta, yrittämisen ja yritysmaailman tunteminen sekä osaaminen niin Suomessa kuin ulkomailla ja aito halu tehdä suomalaisten yritysten eteen töitä.
Talouden tuntemuksesta ja sen ymmärtämisestä tuskin tulee kenenkään kanssa erimielisyyttä. Sauli on sen osoittanut moneen kertaa niin ministerinä kuin suoraan puhujana euron tukemisen ongelmista ja ratkaisuista. Niinistö on tehnyt ihan oikeita töitä ja monessa eri yhteydessä ollut läheisesti tekemisissä yrittämisen ja yritysten kanssa. Hyvät kontaktit todellisiin toimijoihin edesauttavat oikeiden ovien avautumiseen. Tältä pohjalta on hyvä viedä Suomea eteenpäin.
Kun keskeisenä punaisena lankana ajattelussa kulkee tieto siitä, että Suomi ja suomalaiset elävät työstä, tulee menestyminen jossain vaiheessa eteen. Kaikki, siis aivan kaikki hyvinvointivaltion palvelut rahoitetaan työstä. Saulin omin sanoin: ” presidentin toimessa on vain yksi suuri missio – palvella yhteistä suomalaista hyvää”.
Tältä pohjalta minä kirjoitan äänestyslappuun numeron kuusi.
Simo Heino
Kirjoittaja on Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtaja






















