Suurin syy pesäpalloharrastukseni aloittamiseen oli ehdottomasti isosiskoni Johanna. Otanlahti tuli tutuksi, kun kävin katsomassa hänen pelejään. Pian pelit siirtyivätkin kotipihalle ja pelaajina siellä häärivät myös serkkutyttömme Enni ja Ella.
Onnenpäiväni koitti, kun syksyllä 1996 oli vuonna 1989 syntyneiden ensimmäiset pesäpalloharjoitukset. Treenit järjestettiin Uotilanrinteen yläasteen liikuntasalissa ja jännitys oli valtava. Kaikilla muilla oli tuttuja joukkueessa, minä tunnistin vain muutaman rinnakkaisluokallani olevan naaman. Aluksi toivoin, että minulla olisi oma sisko mukana joukkueessa kuten Stranderin Sinillä, mutta selvittiin niistä harjoituksista muutenkin.
Siitä lähtien pesäpallo onkin ollut pitkälti elämäntapa, sillä aikaa tulee vietettyä kentällä muulloinkin kuin omissa treeneissä ja peleissä. Jo junnuna pelasin oman joukkueen lisäksi myös kaksi vuotta vanhempien joukoissa muutamia pelejä ja pääsin heidän kanssaan myös pesisleirille. Kun minusta tuli B-ikäinen, pääsin naisten harjoitusrinkiin ja siitä se kehitys vain jatkui.
Viime kaudella totuttelin tilanteeseen, jossa en päässyt päivittäin harjoittelemaan joukkueen kanssa. Menin Seinäjoelle opiskelemaan fysioterapiaa ja harjoittelin siellä pääasiassa omatoimisesti. Viikonlopuiksi ajoin Raumalle töihin ja harjoituksiin, joten maantie tuli tutuksi viime vuoden aikana. Nyt kuitenkin siirryin Poriin opiskelemaan samaa alaa, joten harjoittelu helpottuu jälleen ensi kaudeksi.
Tällä kaudella joukkueemme oli hyvin nuori, ja siihen nähden kautemme oli kokonaisuudessaan ehjä. Kuuluin joukkueemme ”kokeneisiin”, sillä tulokkaita oli noin puolet joukkueesta, joten tulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen.
Ensi kaudella tietoa ja taitoa tulee varmasti olemaan enemmän koko joukkueella. Koska itse olen perfektionisti, pyrin henkilökohtaisella tasolla kehittymään ja menemään taidoissa eteenpäin.
Lopuksi haluan kiittää niitä uskollisia, katsojia, jotka ovat ilmestyneet kentän laidalle kerta toisensa jälkeen. Ensi vuonna on taas uusi kausi ja uudet kujeet, silloin nähdään taas!
Susanna Kylä-Kause
