UusiRauma
Ilmoitus
IlmoitusIlmoitus
 08.09.2010 Janne Rantanen
Fera Lukon rahoilla mitaleille?
Yllätys. Yhteistyösopimus päästiin tuomaan julki oikeana uutisena, vaikka puheenjohtajat Rauno Mokka ja Matti Vaaheranta aloittivat keskustelun lumen ollessa vielä maassa.

Fera pelaa ainakin kolme seuraavaa kautta naisten superpesistä Lukon kettupaidoissa.

– Tämä on osin hyppy tuntemattomaan, mutta Lukko on tehnyt hyvää työtä. Yhdessä voimme saavuttaa enemmän, uskoo Feran puheenjohtaja Matti Vaaheranta.

Hän korostaa, ettei kyse ole pelastusoperaatiosta, vaan kahden omalla tavallaan vahvan seuran yhteistyöstä.

Äkkiseltään ja sivusta arvioituna Fera vaikuttaisi enemmän saavalta osapuolelta tässä yhtälössä. Pesäpallon yleisömäärän on helppo veikata nousevan nykyisestä noin 450:stä, kun Lukon kausikorteilla (myyty 1500) pääsee ensi kesänä ilmaiseksi Otanlahteen matseja seuraamaan.

Fera on vakiinnuttanut paikkansa naisten pääsarjan keskikastissa. Sellaista riskiä ei näyttäisi olevan, että Lukon brändi kärsii kolauksen esimerkiksi sarjasta putoamisen muodossa. Lähempänä onkin, että Fera kurottaa lähivuosina ensimmäiseen SM-mitaliinsa.

Lukon taustat tuntien on enemmän kuin mahdollista, että menestyksen kannalta tärkeiden täsmähankintojen tekeminen helpottuu Ferassa. Naispesiksen pelaajapalkkiot ovat niin pieniä, että Lukko-Fera pystyy niin halutessaan yrittämään menestyksen ostamista myös rahalla.

– Kyllähän meitä kovasti kiinnostaisi saada kaksi tai kolme vahvistusta muualta, myönsi Vaaheranta.

Valmentaja Arto Felinin mukaan parhaillaan neuvotellaan monenkin pelaajan kanssa. Nämä keskustelut saattavat ratkaisevasti helpottua Lukko-kuvion ansiosta. Fera pääsee tällä diilillä nauttimaan Lukon kadehdituista resursseista. Lukon ammattivalmentajilla on varmasti annettavaa myös pesäpalloilijoille. Puhumattakaan Lukon testiosaamisesta ja Sorkkaan nousevasta leirikeskuksesta.

Entä mitä Lukko saa?

Lukko saa hieman lisää valtakunnallista julkisuutta. Mutta isompi asia on se, että naispesis monipuolistaa ja pehmentää mukavasti Lukko-brändiä.

Tämän päivän maailmassa perheenäidit ovat erittäin tärkeitä mielipidevaikuttajia. Raumalaiskiekkoilu hyötyy monella tavalla, jos fiksut naiset ajattelevat liigalätkästä positiivisesti. Eikä se suinkaan ole itsestäänselvyys. Ei edes Raumalla.

– Toivottavasti tämä on vasta ensimmäinen askel ja yhteistyö syvenee. Esimerkiksi tyttöjääkiekkoon Fera-kuvio voi tuoda merkittävää synergiaa, sanoo Lukon puheenjohtaja Rauno Mokka.