
Vuodenvaihteen jälkeen ryhmäliikuntatuntien varauslistat pullistelevat ja saleilla valutetaan hikeä ihan tosissaan.
– Tunteja valitessa pitää mennä sinne, missä vielä on tilaa, kertoo Hanna Aaltonen omia kokemuksiaan vallitsevasta kuntoilubuumista.
Hän on juuri osallistunut Kuntokeskus Tzempin CXWorx-tunnille, jossa erityishuomio on dynaamisilla lihaskuntoliikkeillä. Alkuvuodesta alkanut kurssi houkutteli Aaltosen osallistumaan kyseiselle tunnille nyt ensimmäistä kertaa.
– Täytyy katsoa huomenna, kipeyttikö tunti uusia lihaksia, Aaltonen tuumii.
Hän pyrkii liikkumaan aina kun aikaa riittää. Suurimmat kannustimet liikkumiselle ovat Aaltosen mukaan terveydellinen hyvinvointi ja liikunnan tuoma nautinto. Saman allekirjoittaa myös Tuula Rostedt.
– Liikunta tuo elämään ihan uutta puhtia. Syksyllä kävin jo muutaman kerran circuitissa, mutta vuodenvaihteessa aloitin kuntosalilla käynnin taas uudelleen.
Lumisena talvena Rostedt viihtyy myös hiihtoladuilla ylläpitämässä terveyttään ja hyvää oloa.
Tanssien kesäksi kuntoon
Soittokierros raumalaisiin kuntokeskuksiin vahvistaa tammikuun todella saaneen ihmiset liikkeelle.
– Kävijämäärässä on nyt selkeä piikki, parkkipaikka täyttyy autoista ja salilla näkee paljon uusia kasvoja, kertoo Kuntosumpun yrittäjä Jarno Salo.
Tarjonnasta suosituimpia ovat hänen mukaansa olleet tanssilliset tunnit, kuten esimerkiksi zumba.
– Tunneille saavutaan myös usein pareittain, mikä onkin hyvä kannustin sitoutua harjoitteluun, Salo sanoo.
Women’sissa kuntopiikki oli havaittavissa heti joulun pyhien jälkeen, kun kinkkuja lähdettiin sulattelemaan.
– Ihmiset ovat nykyään aidosti kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan, joten he ovat motivoituneita asettamaan itselleen juuri terveydellisiä tavoitteita, kertoo hyvinvointipalveluvastaava Satu Hellman.
Hänen mukaansa ihmiset ovat talvella motivoituneita liikkumaan, mutta toinen kuntoilupiikki nähdään vielä ennen kesää, kun tavoitteena on päästä timmiin bikinikuntoon.
Kauanko vuodenvaihteessa annettu kuntoilulupaus sitten yleensä kestää?
– Se on tietysti ihmisestä kiinni. Kun toiset kerran aloittavat, niin harrastus kulkee rinnalla koko elämän, kertoo Friskin palveluvastaava Mirjami Aho.
Hänen tuntumansa mukaan keväiset ulkoilukelit vähentävät sisäliikkujien määrää kuntoilun siirtyessä enemmän ulkoilmaan.
– Erilaiset aktiivisuusmittarit ovat hyviä kannustimia jatkaa kuntoiluharrastusta entistä pidempään, hän vinkkaa.


















