Ilmoitus
UusiRauma
Ilmoitus
IlmoitusIlmoitus
 11.01.2012 Janne Rantanen
Tuhlaajapoika palaa ”Iirojen Litmaseksi”
”Kymppipaikka kuullostaa hyvältä”
Takaisin Raumalle. Juuso Aalto, Pallo-Iirot.

– Hän sopii hyvin pelitapaamme. Hän osaa tehdä oivaltavia ratkaisuja, joilla puhkotaan vastustajan puolustuslinja. Maalisyöttöjä ja maalejakin, tehoja!

– Hän on pelaaja, joita Suomessa on vähän. Hän pystyy pelaamaan vähin kosketuksin ja pienessä tilassa, kuvaa Pallo-Iirojen päävalmentaja Pasi Lehtonen eilen.

Meneillään on pieni lehdistötilaisuus Rauman talvihallin valmentajakopissa. Puhutaan pelaajasta, joka saattaa hyvinkin olla se viimeinen palanen Iirojen tulevan kauden kokoonpanoon.

Mutta mitä sanoo pelaaja itse? Juuso Aalto, miltä kuullostaa? Tunnistatko itsesi?

– Tunnistan. Tiedän omat vahvuuteni. Eikä sekään ole yllätys, millaiseen rooliin ”Pantse” minua ajattelee, vastaa nuorukainen.

Niin, se rooli. Lehtonen kaavailee Aaltoa ns. kymppipaikalle. Eräänlaiseksi ”Iirojen Litmaseksi”, jolla on melko vapaat jalat kentällä. Kunhan tulosta tulee.

– Kuullostaa hyvältä. Kymppipaikka on tuttu ja mieluisa rooli.

Aalto on Pallo-Iirojen kasvatti. Viime vuoden hän pelasi kuitenkin Porissa Ykköstä.

– Joukkueen peli ei kulkenut kunnolla, tipuimme sarjasta ja päälle tuli konkurssi. Toisaalta sain peliaikaa kovassa sarjassa ja kehityin jalkapalloilijana. Kun PoPan tie nousi pystyyn, oli Iirot ykkösvaihtoehtoni. Hienoa, että sain tulla takaisin, tuumi Juuso.



Jaa | |