UusiRauma
Ilmoitus
IlmoitusIlmoitus
 25.08.2010 Ari Anteroinen
Lyhyesti

Rugbya Uotilassa

Lauantaina pelataan Raumalla Uotilan kentällä rugbyn Suomen Cupin neljäs ja viimeinen osaturnaus, minkä jälkeen parhaat joukkueet jatkavat välieriin. Lajin finaali on syyskuun lopussa.

Rauman turnauksessa mukana ovat hallitseva Suomen mestari Warriors Rugby Club Helsingistä, viime vuoden cupin vienyt Lahti Sisu Rugby Club, maan vanhin rugbyseura Helsinki Rugby Club ja isäntäjoukkue Rauma Ice Pack. Nämä ovat etelälohkon joukkueita, pohjoislohkon ryhmät mittelevät toisaalla.

– Tänä kesänä olemme kahdessa turnauksessa tulleet toiseksi ja viimeksi kolmanneksi. Nyt lähdemme kotiturnauksessa voittamaan joka peliä, asettaa Rauma Ice Packin puhemies Lauri Vuoriluoto tavoitteet.

Rauman joukkueen pelaajista suurin osa Olkiluodon ulkomaalaisia työntekijöitä.

– Nyt ranskalaisten lisäksi mukana on myös saksalaisia, puolalaisia, virolaisia ja muitakin. Suomalaisia pelaajia on mukana viisi, kertoo Vuoriluoto.

– Itse tutustuin lajiin opiskellessani merikapteeniksi. Työharjoittelussa laivalla pysähdyimme Tanskassa, jossa oli juuri meneillään iso turnaus. Vuonna 2007 tulin Raumalle ja huomasin, että täältäkin löytyy seura. Sen jälkeen olen ollut innolla mukana.

Rubyn Suomen Cupin turnaus Uotilan kentällä 28.8. klo 12 alkaen

Suista sai kultaa

Jukka Suista voitti kultaa Riihimäellä epävirallisissa SM RAW-penkkipunnerruskisoissa viime viikonloppuna. 110M40 ylös nousi miehen ennätysraudat 187,5 kg. Raumalainen nostaja edustaa LKV-Teamia.

Rauma Basketin juniorijoukkueet aloittavat

Rauma Basketin koripallojuniorien harjoitusvuorot alkavat ensi viikolla. Basketilla on perusteilla oma joukkue C-pojille (-97-98 synt) sekä yhdistetty mini- ja mikropoikien joukkue (-99-02 synt.). Molempiin joukkueisiin ovat kaikki uudet ja vanhat pelimiehet tervetulleita, aiempaa koristaustaa ei tarvita.

Harjoitusajat ja lisätiedot löytyvät osoitteesta www.raumabasket.fi tai numerosta 040 9011603.