UusiRauma
Ilmoitus
IlmoitusIlmoitus
 25.08.2010 
Ringette sai vaihtua pesäpalloon

Huh hellettä! Pesiskesä oli tänä vuonna erityisen kuuma. Monia tiukkoja pelejä on pelattu, ja ilmat ovat suosineet niin pelaajia, kuin kentän laidalla viihtyneitä katsojiakin. Olen monta kertaa miettinyt pitkillä pelimatkoilla kuumassa bussissa, sekä yksinäisillä linja-automatkoilla Turusta Raumalle harjoituksiin ja peleihin, onko pesiksen pelaaminen tämän arvoista. Todellakin! Hyviä asioita löytyy niin paljon enemmän.

Valmistun elokuun lopulla urheiluhierojaksi Turun TYA:sta. Kulunut vuosi on ollut kiireinen, sillä lähestulkoon jokaisen koulupäivän jälkeen olen lähtenyt Turusta bussilla Raumalle harjoituksiin ja usein vielä harjoitusten jälkeen samana iltana takaisin. Harjoituksiin on kuitenkin aina kiva tulla, kun näkee myös joukkuekavereita.

Aloitin pesiksen pelaamisen 6-vuotiaana ja ringeten 8-vuotiaana. Ringette jäi, kun siirryin pelaamaan B-junioreihin pesistä. Valinta ei ollut kovinkaan vaikea, sillä pesiksessä oli todella mukava joukkue. Esimerkiksi Miia Karppanen ja Susanna Kylä-Kause ovat pelanneet aina samassa joukkueessa kanssani. Seuratessani pienenä Superin pelejä, päätin että vielä joskus pelaan itsekin pääsarjatasolla. Superin pelaajilta vaaditaan jatkuvaa kehittymistä, näyttöjä ja sitoutumista. Motivaation on myös oltava kohdallaan. Hienointa pelissä on, kun tulee onnistumisia. Silloin huomaa, että harjoittelu ei ole mennyt hukkaan.

Kesäni olen suurimmaksi osaksi ollut Raumalla, sillä kouluni loppui varsinaisesti jo kesäkuun lopulla. Vapaa-ajalla olen viettänyt aikaa kavereiden kanssa ja nauttinut kesän helteistä. Syksyllä jatkan taas työskentelyä/opiskelua ja tietenkin pesisharjoituksia.

Joukkueemme pärjäsi suhteellisen hyvin sarjassa tänä vuonna, vaikka mukana oli useita ensikertalaisia superpesiksessä. Pystyimme haastamaan monia kovia vastuksia. Kokemusta kertyi ja ensi vuonna ollaan taas astetta vanhempia ja toivottavasti myös parempia. Kiitos kaikille! Nyt huilataan hetki ja sitten aloitetaan kova harjoittelu ja valmistautuminen kohti uutta pesiskautta. Jatkopelien jälkeen haluan kiittää kaikkia kannattajia, ja toivon että ensi kesä tuo tullessaan vielä enemmän katsojia ja tiukkoja pelejä.

Hyvää syksyä pesiskentältä!

Sini Strander