UusiRauma
Ilmoitus
Ilmoitus
 01.09.2010 
Uutisia lyhyesti

Valtuusto antoi lisää valtaa hallitukselle Raumalla

Rauman kaupunginvaltuusto antoi maanantaina lisää toimivaltaa kaupunginhallitukselle. Vastedes kaupunginhallitus saa päättää alle miljoonan euron kaupoista. On kyse sitten ostamisesta, myymisestä tai lahjoituksista. Päätös syntyi äänestyksen lukemin 39-10.

Säästöpankin tulos heikentyy

Eurajoen Säästöpankin toimitusjohtaja Matti Saustila arvioi pankin tuloksen heikentyvän hieman alkuvuoteen verrattuna. Puolen vuoden liikevoitto oli 836 000 euroa.

– Pankin liiketoiminta on alkuvuonna jatkunut vakaana ja tuloskehitys tavoitteiden mukaisena, vaikka markkinatilanne on ollut vähintään haastava, kertoo toimitusjohtaja Matti Saustila.

Talletusten ja luotonannon kasvu oli viitisen prosenttia.

Saustilan mukaan Eurajoen Säästöpankin vakavaraisuuden ja tuloskehityksen ennakoidaan säilyvän tasaisina myös loppuvuoden aikana.

Nälkäpäivä-kerääjiä etsitään

Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, Operaatio Nälkäpäivä, täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi keräyksellä on komea tavoite: innostaa mukaan 30 000 lipaskerääjää. Viime vuonna Operaatio Nälkäpäivään osallistui kolmen päivän aikana koko maassa noin 20 000 kerääjää.

Operaatio Nälkäpäivänä kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Keräysvaroja ei sidota ennalta tiettyihin avustuskohteisiin, jotta niillä voidaan auttaa nopeasti heti, kun apua tarvitaan meillä tai muualla. Rahaa on mennyt mm. Haitin maanjäristyksen ja Pakistanin tulvien uhreille.

Nälkäpäiväkeräys 16.–19.9. Kerääjäksi voi ilmoittautua esimerkiksi osoitteessa www.nälkäpäivä.fi



Ilmoitus