UusiRauma
Ilmoitus
Ilmoitus
 01.09.2010 
Jäteverotus menossa oikeaan suuntaan

Valtiovarainministeriö suunnittelee jäteveron muuttamista ympäristöystävällisemmäksi. Jätevero laajennettaisiin koskemaan jatkossa myös yksityisiä elinkeinoelämän kaatopaikkoja. Tähän saakka on verotettu vain kunnallisia kaatopaikkoja. Toinen tärkeä budjettiesitys on jäteveron korottaminen, jota ollaan korottamassa 30 eurosta jätetonnilta asteittain 50 euroon vuoteen 2013 mennessä.

– Suomen ympäristöpolitiikassa on tapahtumassa hyvä liikahdus oikeaan suuntaan ja vieläpä ilman Brysselistä tulevaa painetta. Toivomme ministeri Kataiselta päättäväisyyttä, sillä osa elinkeinoelämästä ei ehkä havaitse esitysten hyötyjä”, sanoo Luonnonsuojeluliiton ympäristönsuojelupäällikkö Jouni Nissinen.

Jäteveron uudistus tuo valtion kassaan lisäystä noin 70 miljoonaa euroa vuodessa. Kierrätys tulee kannattavammaksi kun tavaran lopullinen hävittäminen kallistuu. Tämä lisännee myös kansalaisten kierrätysmahdollisuuksia.

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä myös jätteenpoltolla tulisi olla vero. Lakiesityksestä se vielä puuttuu. Jos jätteenpoltto jatkuu verottomana, se vaikeuttaa kierrätyksen kehittämistä ja uusien kierrätysyritysten toimintaa. Jäteveron ulottaminen polttolaitoksiin vietävään jätteeseen edistäisi Suomessa tapahtuvan tuotannon materiaali- ja kustannustehokkuutta ja lisäisi siten kilpailukykyä.

– Valopilkkuna on se, että jätteenpolttolaitoksissa tuotetun sähkön tuotantotuesta ollaan johdonmukaisesti luopumassa”, Nissinen kiittää.



Ilmoitus