
Ensi maanantaina alkaa seurakuntavaalien ennakkoäänestys. Millaiseen taloon luottamushenkilöitä haetaan päättäjäksi? Ainakin isoon. Rauman seurakunnassa on 34 000 jäsentä.
– Rauma on kokonsa puolesta Top 10 -seurakuntia Suomessa. Esimerkiksi Pori on jaettu useampaan seurakuntaan, kertoo Rauman vt. kirkkoherra Ville Niittynen.
Jäsenmäärä näkyy suoraan kirkollisten toimitusten määrässä:
– Raumalla vihitään vuodessa noin 140 paria, kastetaan 350 lasta ja siunataan hautaan 380 vainajaa. Yleisessä seurakuntatyössä meillä on kaksitoista pappia, kertoo Niittynen.
Rippikoulujen suosio säilynyt
Jumalanpalveluksia Rauman kirkoissa järjestetään kuutisensataa vuodessa. Ne keräävät yhteensä 43 000 sanankuulijaa.
– Tavallisena arkisunnuntaina Pyhän Ristin kirkossa on 100-150 kävijää, arvioi Niittynen.
Kävijämäärää nostavat päiväkotien, koulujen ja vastaavien omat jumalanpalvelukset. Konfirmaatiot tuovat kirkkoon noin 7000 kävijää vuodessa.
– Rippikoulut ovat säilyttäneet Raumalla suosionsa. Noin 350 nuorta, peräti 92 prosenttia ikäluokasta, käy rippikoulun. Isosia on leireillämme 150 kesässä. Isosia voi olla kymmenenkin samalla leirillä. Se on iso satsaus seurakunnalta, mutta mielestäni se kannattaa tehdä, sanoo Niittynen.
Lapsityössä kohdataan tuhat viikossa
Seurakunnan kerhojen Niittynen laskee kokoontuvan kokonaista 900 kertaa vuodessa.
– Lapsityössä kohdataan tuhatkunta ihmistä joka viikko. Aikuistyön ryhmiä meillä on kuutisenkymmentä.
Seurakunnan järjestämillä lasten ja nuorten retkillä ja leireillä on noin 4700 osallistujaa vuodessa.
Diakonit tekevät arvokasta työtä. Tilastoihin kirjautuu vuodessa kolmisen tuhatta koti- ja vastaanottokäyntiä sekä saman verran puhelin- ja sähköpostikontakteja päälle.
– Meillä on yhdeksän työntekijää ja joukko vapaaehtoisia. Asiakkaita kohdattaessa aiheina ovat yleisimmin ihmissuhteet, rahapula ja terveyskysymykset. Jonkin verran puhutaan myös työelämästä ja tietenkin myös hengellisistä asioista.
Seurakunta jakaa rahaa ja ruokaa
Seurakunta jakaa diakonia-avustuksina 76 000 euroa ja 5700 ruokakassia vuodessa.
– On raskasta työtä miettiä, kenelle avustusta tulisi antaa ja kenelle ei.
Kaikkia kaupunkilaisia koskettaa viimeistään hautaustoimi, jossa seurakunnille on Suomessa monopoli. Osana pakettia on oikeus periä kirkollisveroa myös yrityksiltä.
– Rauman seurakunta saa vuodessa yhteisöveroa 600 000. Se ei riitä edes hautausmaiden hoitoon, jonka kustannukset ovat 750 000 euroa. Seurakunta vastaa myös monien keskeisten raumalaisten kiinteistöjen ylläpidosta, joka maksaa toista miljoonaa euroa vuodessa.
– Perustellusti voi sanoa, että teemme työtä koko kaupungin hyväksi. Vain vähän on sellaista ”sisäpiirin toimintaa”, josta meitä kuulee arvosteltavan.
Rauman seurakunnalla on 110 työntekijää. Palkkoihin meneekin 70 prosenttia verotuloista. Kirkollisveroa jäseniltään Rauman seurakunta perii 6,7 miljoonaa euroa vuodessa.
– Verotulot ovat Raumalla kasvaneet, vaikka lamakin koetteli. Hyvä näin, sillä palkat ja muut kustannukset nousevat joka vuosi.
Ennakkoäänestys alkaa maanantaina
Seurakuntavaaleissa valitaan 33 jäsentä kirkkovaltuustoon. Pyhän Ristin kirkossa äänestetään marraskuun 14.–15. päivänä. Ennakkoäänestys alkaa ensi maanantaina. Kirkkoherranvirastossa voi äänestää joka päivä perjantaihin saakka klo 9–18. Lisäksi ennakkoon pääsee äänestämään Lapin pappilassa, Kodistuvalla, Citymarketissa, Prismassa, Pick’n’Payssä, SAMK Liiketaloudessa ja myös lukiossa – saavathan 16- ja 17-vuotiaat äänestää nyt ensi kertaa.






















