
BirdLife Suomen viime viikonloppuna järjestämän Pihabongauksen alustavien tulosten mukaan viherpeippoja on tänä talvena neljännes vähemmän kuin viime vuonna. Lauhasta alkutalvesta ja syksystä huolimatta useimpien pihabongauksessa havaittujen lajien runsaus oli pienempi kuin viime vuonna. Yhteensä tapahtuman tiimoilta on ilmoitettu runsaat 90 lintulajia.
Runsaimmat laji olivat keltasirkku, talitiainen, sinitiainen ja pikkuvarpunen. Näiden osuus oli yli puolet kaikista havaituista lintuyksilöistä. Tavallisimmat lajit olivat edellisvuosien tapaan talitiainen (96 % pihoista), sinitiainen (84 %) ja harakka (62 %).
Loistaudista kärsineitä viherpeippoja havaittiin neljänneksen vähemmän kuin viime vuonna. Keskivertovuonna runsaista lajeista myös urpiaisia ja tilhiä havaittiin vähän. Mustarastaita havaittiin sen sijaan selvästi viime vuotta enemmän. Lauhan syksyn ja alkutalven ansiosta niitä on jäänyt Suomeen talvehtimaan normaalia enemmän. Havaintojen mukaan pikkuvarpusen runsastuminen on myös edelleen jatkunut Alustavat tulokset perustuvat noin 6300 pihan havaintoihin. Määrä kasvaa, sillä viikonlopun havaintoja otetaan vastaan perjantaihin 3.2. asti osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. BirdLife julkaisee lopulliset tulokset sekä alueellisia yhteenvetoja helmikuun lopulla.
Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta. Pihabongaus järjestettiin nyt seitsemättä kertaa.






















