Ilmoitus
UusiRauma
Ilmoitus
Ilmoitus
 30.01.2012 
Onko kilometrikorvaus pyhä lehmä?
Ministeri haluaisi työmatkalaisten hyppäävän bussiin tai junaan.

Liikenneministeri Merja Kyllönen haluaa jälleen puuttua kilometrikorvauksiin, kun hallitus pohtii säästötoimia. Kilometrikorvauksen alentaminen ei kuitenkaan parantaisi julkista liikennettä, vaan heikentäisi liikkuvaa työtä tekevien asemaa entisestään, vastaa Autoliitto julkilausumassaan.

Ylen uutisten mukaan liikenneministeri Merja Kyllönen ehdottaa jälleen, että kilometrikorvaus voisi olla alempi alueilla, joilla joukkoliikenne toimii hyvin. Alue voisi ministerin mukaan ulottua Jyväskylästä etelään.

– Ministerin arvio siitä, että Jyväskylän eteläpuolella joukkoliikenne toimii hyvin, on täysin epärealistinen. Todellisuudessa julkisen liikenteen kattavuus on tiettyihin suuntiin pääkaupunkiseudullakin erittäin puutteellinen, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

Autoliitto painottaa, että kilometrikorvauksella ei tueta yksityisautoilua, vaan korvataan liikkumisesta aiheutuvia kustannuksia hoidettaessa työnantajan asioita.

– Hallitus on juuri korottanut kaikkia autoilun veroja eli uuden auton hankinnasta rankaisevaa autoveroa, auton omistamisesta veloitettavaa ajoneuvoveroa sekä erittäin rajusti suoraan käytön kustannuksia nostavia polttoaineveroja. Kilometrikorvausta kuitenkin alennettiin matalaan korkotasoon perustuen, Nieminen sanoo.

Yritykset maksavat kilometrikorvausta työntekijöille, jotka joutuvat käyttämään omaa autoa työajoihin. Vapailla markkinoilla toimivat yritykset määrittelevät työntekijöilleen kokonaistaloudellisimman ja -tehokkaimman liikkumismuodon. Kodin ja työpaikan välisistä matkoista ei kilometrikorvausta makseta.

– Oma auto on kalliimpi kuin julkinen liikenne, mutta julkisen liikenteen puutteellisuuden takia ihmiset joutuvat käyttämään omaa autoa ehtiäkseen hoitamaan arjen velvollisuudet, kuten hakemaan työpäivän jälkeen lapset ajoissa päiväkodista.

Autoliitto ymmärtää sen, että valtion pitää etsiä säästökeinoja vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. On kuitenkin tärkeää huomioida, että autoilun rajoittaminen vähentää merkittävästi myös valtion verotuloja ja lisää kustannuksia joukkoliikenteen tukemisen kautta.



Jaa | |
Ilmoitus