Ilmoitus
UusiRauma
Ilmoitus
Ilmoitus
 04.02.2012 Anna Riutta-Salo
Sähköisesti eskarilaiseksi
Kansainvälinen esiopetus. Maahanmuuttajalapsille suunnattua eskaria käy tällä hetkellä lapsia Virosta, Venäjältä, Filippiineiltä, Kiinasta ja Puolasta.

Ilmoittautuminen esiopetukseen eli tuttavallisesti eskariin käynnistyy maanantaina. Tänä vuonna ilmoittautumiseen toivotaan ensisijaisesti käytettävän sähköistä esiopetushakemusta.

– Toivomme sähköistä ilmoittautumista, koska ne kirjautuvat suoraan päivähoito-ohjelmaan. Sähköinen ilmoittautuminen hoituu verkkopankkitunnuksilla. Nykyään on nuoria vanhempia, joille verkkoasiointi on tuttua puuhaa. Toki perinteinen paperi-ilmoittautuminenkin käy, toteaa varhaiskasvatuspäällikkö Outi Sinkkilä-Salmi.

Raumalla eskari-ikäisiä on yli neljäsataa. Kuusivuotiaat raumalaislapset laitetaan poikkeuksetta eskariin.

– Näyttäisi olevan 419. Se on nelisenkymmentä enemmän kuin tällä hetkellä on esiopetuksessa, Sinkkilä-Salmi sanoo.

– Voi varmaan sanoa, että sataprosenttisesti tullaan eskariin. Lapset laitetaan esiopetukseen, sillä se on maksutonta, ja siihen kuuluu sekä opetus että lämmin ruoka.

Mukaan toissijainen vaihtoehto

Sinkkilä-Salmen mukaan lähtökohtana on, että vanhemmat saisivat lapsensa esiopetukseen sinne, minne haluavat. Näin ei kuitenkaan välttämättä käy.

– Nyt, kun lapsia on näin paljon, toivomme, että vanhemmat laittaisivat myös sen toissijaisen vaihtoehdon mukaan ilmoittautumiseen. Toivomme tietenkin, että pystymme vastaamaan ensisijaisiin toiveisiin.

– Yritämme niin, että huhtikuun loppuun mennessä vanhemmilla olisi tiedossa lapsen tuleva esiopetuspaikka. Pohjoisten kaupunginosien kanssa saatetaan joutua tekemään enemmän töitä, sillä iso osa lapsista tulee sieltä. Heidän osaltaan siis aikataulu saattaa hieman viivästyä, Sinkkilä-Salmi varoittelee.

Mikäli eskarin lisäksi tarvetta on päivähoidolle, hakemus on tehtävä molempiin.

– Jos lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi päivähoitoa, on tärkeää, että vanhemmat tekevät samalla myös päivähoitohakemuksen, Sinkkilä-Salmi korostaa.

Maahanmuuttaja-lapsille oma ryhmä

Raumalla on nyt ensimmäistä vuotta käynnissä oma esiopetusryhmänsä maahanmuuttajalapsille. Eskari toimii Nanun koulussa, Rinkelin esiopetusryhmän yhteydessä.

– Syksyllä oli valmius aloittaa maahanmuuttajalapsille oma ryhmä. Katsottiin, että tuleeko lapsia, sillä ryhmän käynnistäminen riippuu totta kai lasten määrästä, kertoo vs. varhaiskasvatuksen aluejohtaja Heli Vilen.

– Mukana on nyt viisi lasta, joista kaksi tuli mukaan marraskuun puolivälissä. Ryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä Rinkelin esiopetusryhmän kanssa.

Normaalissa esiopetuksessa tunteja on lukuvuoden aikana 700. Maahanmuuttajalapsille eskaritunteja kertyy jopa kaksisataa enemmän.

– Maahanmuuttajille esiopetusta on 900 tuntia. He tekevät viiden tunnin päiviä, kun tavallisessa esiopetuksessa päivät ovat neljätuntisia, Vilen selvittää.

– Suomen kieleen satsataan paljon. Tällä hetkellä ryhmän lapset tulevat Virosta, Venäjältä, Filippiineiltä, Kiinasta ja Puolasta.

Ilmoittautuminen maahanmuuttajalasten eskariin käy samalla tavalla kuin muihinkin Rauman eskareihin, mutta Vilen ei usko, että ryntäystä tulee ilmoittautumisajan puitteissa.

– Osa muuttaa Suomeen esimerkiksi kesällä. Maahanmuuttajalapsia tulee ryhmään mukaan kesken vuotta.

– Toivomme tietysti, että sana kiertää ja saamme ensi syksynäkin ryhmän kasaan. Ja tietysti tarkkailemme, että jos ilmoittautuneiden joukossa on maahanmuuttajalapsia, niin kerromme heille tästä mahdollisuudesta, Vilen sanoo.

Ilmoittautumisaika kuusivuotiaiden maksuttomaan esiopetukseen on 6.–19.2.



Jaa | |
Ilmoitus