
Älykkäät koneet levittävät ympärilleen hyvää tuulta ja oivalluksen iloa. Mikä parasta, ne eivät saastuta ympäristöä. Normaalikoulun, Syvärauman koulun ja Freinetkoulun kolmas- ja neljäsluokkalaisten työryhmät rakensivat Rauman Energian 110 v synttäreiden kunniaksi koneita ja laitteita, jotka asetetaan näytteille energiansäästöviikolla lokakuussa.
– Ryhmät ideoivat tulvaisuusverstaassa tulevaisuuden koneita kierrätysmateriaalista. Tavoitteena oli rakentaa hyväntuulisia, paremman huomisen ”koneita”, joiden käyttövoimana on mielikuvitus, kertoo Juha Viherjälaakso.
Koneen tarina oli oleellinen osa projektia. Neljän päivän aikana syntyi kahdeksan loistavaa konetta.
– Täällä valmistuivat muun muassa koneet roskien keräämiseen, kukkien kylvämiseen sekä pikaruokala.
Rauman Energia on tehnyt energiansäästöön liittyvää kouluyhteistyötä jo vuosia. Tokaluokkalaisille on hankittu opetusaineistoa ja tänä syksynä on tulossa laajempi opetuspaketti, jonka Rauman Energia ja muut Voimatori-yhtiöt ovat suunnitelleet yhdessä OKL:n kanssa.
Katuvalojen syttymisestä Raumalla tulee tänä syksynä kuluneeksi 110 vuotta. Merkkivuoden päätapahtumia vietetään energiansäästöviikolla.
Energiansäästöviikkoa vietetään 11.–17.10.





















