
Rauman uutta yleiskaavaa laaditaan siltä pohjalta, että kaupungissa tarvitaan uusia asuntoja noin 4500 ihmiselle - vaikka väkiluvun oletetaan laskevan jonkin verran vielä nykyisestä. Reserviäkin varataan vielä 1500 asukkaalle. Onko tässä nyt pilkku väärässä paikassa, kaavoitusjohtaja Juha Eskolin?
– Ei ole. Ennusteiden ja trendien mukaan asuntokuntien koko pienenee, mutta niiden määrä kasvaa. Lisäksi asumisväljyys kasvaa. Niin Raumalla kuin koko maassakin, vastaa Eskolin.
Yleiskaavan punainen lanka on asutuksen pitäminen tiiviin kaupunkimaisena. Nyt raumalaisista 80 prosenttia asuu viiden kilometrin säteellä keskustasta ja asemakaava-alueilla.
– Sama suhde on tavoitteena yleiskaavassa. Kaupunkiin tulisi uusia asuntoja noin 4000 ihmiselle, kyliin 400-500 ihmiselle, sanoo Eskolin.
Tiiviin yhdyskuntarakenteen tärkein perustelu on kuntatalous. Kaavatyössä on käytetty esimerkkinä sosiaalipuolen kuljetuskustannuksia.
Merellistä urbaania asumista Komppiin
Merellisyyden on toivottu näkyvän paremmin Raumalla. Yleiskaavaan on hahmoteltu uusia merellisiä asuinalueita Kanalin varteen, Kappelinsalmeen, Vanhan Lahden rannoille ja Komppiin.
– Veneily loisi Kompin alueelle erilaisen imagon. Sinne voisi tulla pienkerrostaloja ja paritaloja. Ehkä korkeampiakin taloja, jos esimerkiksi Kappelinsalmen mitoituksessa tulisivat rajat vastaan, kertoo Eskolin.
Järven rantaan ja keskustaan
Perinteisiä luonnonläheisiä pientaloalueita suunnitellaan esimerkiksi Vanha Lahteen ja Kaarolle. Suurin uusi asumiskeskittymä syntyisi Äyhöjärven itäpuolelle, Kallionikulaan ja Helistöön. Nämä alueet yhdistäisivät Uotilan, Kourujärven ja Monnanummen.
Keskustasta on yleiskaavaan löydetty paljon täydennysrakentamisen paikkoja: Merirauma, Äyhöjärven länsiosa, Karin kenttä, Kanalin rannat, Papinpelto ja Hopeamäki.
Kyliin 165 uutta rakennuspaikkaa
Isoja tontteja ja kylämaisemaa kaipaaville on tarkoitus tarjota 165 uutta rakennuspaikkaa vuoteen 2025 mennessä.
– Mitoitus vastaisi uudisrakentamisen määrää kylissä viime vuosina, kuvaa Eskolin.
Rakennuspaikkojen sijainti määritetään ”kyläyleiskaavoissa”, joita tehdään lähivuosien aikana.
– Työ alkaa Unajasta tänä vuonna, kertoo Eskolin.
Ottakaa kantaa: tätäkö halutaan?
Yleiskaavan merkitystä on vaikea ylikorostaa. Siinä määritellään, mitä millekin alueella saa rakentaa tulevina vuosikymmeninä ja mitä ei. Yleiskaavassa näkyy mihin voi tulla tie, asuntoalue, tehdas, marketti, puisto, virkistysmetsä ja niin edelleen.
– Toivomme asiasta vilkasta keskustelua ja paljon palautetta. Ottakaa kantaa olemmeko ymmärtäneet oikein, että tällaista Raumalle halutaan, sanoo Eskolin.
Kaupunginvaltuustolle yleiskaavavisiota esiteltiin maanantaina. Mutta monet isot linjaukset ovat vielä auki. Pienemmistä yksityiskohdista puhumattakaan.
Tärkein avoin kysymys on sataman sijoittuminen tulevaisuudessa.
– Alustava visio ei esitä sataman siirtämistä nykyiseltä paikaltaan, mutta jättää varauksen vaihtoehdoille. Ikään kuin oven auki tuleville sukupolville, sanoo Eskolin.
Yleiskaavaversio asetetaan nähtäville 10.2. Siihen voi tutustua kaupungin palvelupiste Pyyrmannissa ja kaavoituksen nettisivuilla.






















