
Wilman käyttö laajenee Raumalla myös alakouluihin tämän kevätlukukauden aikana. Yläkouluissa Wilma otettiin käyttöön elokuussa 2010 ja lukiossa jo aiemmin.
Wilma on koulun ja kodin väliseen yhteydenpitoon tarkoitettu palvelu, johon pääsee salasanoilla.
– Alakoulussa viestintä on tärkein asia Wilmassa. Vielä pohditaan vähän, mitkä asiat voidaan hoitaa sen kautta ja mitkä vaativat henkilökohtaisen kontaktin tai puhelinsoiton, kertoo Rauman perusopetuspäällikkö Hanna Viljanen-Lehto.
Wilmaan tulee poissaolojen seuranta. Sieltä ovat luettavissa myös ns. pedagogiset asiakirjat.
– Enää ei merkitä asioita ruutupaperin kulmaan, vaan kaikki oppilasta koskevat arviot, päätökset, oppimissuunnitelmat ja niin edelleen kirjataan Wilmaan. Palaverit pidetään silti tuttuun tapaan koulussa.
Wilman kautta hoituu myös kouluun ilmoittautuminen.
SAMK Dundalkin kimppaan
Satakunnan ammattikorkeakoulu teki sopimuksen strategisesta kumppanuudesta irlantilaisen Dundalk Institute of Technologyn kanssa. Oppilaitokset ovat tehneet yhteistyötä jo 15 vuotta. Vaihtojaksoja henkilöstölle ja opiskelijoille on kertynyt toista sataa.
– Olen ollut Suomen koulutusjärjestelmän ihailija jo jonkin aikaa. Yhteistyö SAMKin kanssa on tuonut paljon hyötyä meille. Olemme valmiita kehittämään suhdettamme korkeammalle tasolle, sanoi Dundalkin rehtori Denis Cummins.
– Voimme saavuttaa todellista lisäarvoa koulutusohjelmien tiiviin yhteistyön avulla, sanoi kollega Seppo Pynnä.






















