Ilmoitus
UusiRauma
Ilmoitus
Ilmoitus
 04.02.2012 
Samuli Edelman loistaa Tom Cruisen rinnalla
Mission Impossible jyrää
Lontoon ensi-illassa. Tuottaja Bryan Burk, ohjaaja Brad Bird, Paula Patton, Tom Cruise, Lea Seydoux, Samuli Edelmann ja Simon Pegg salamavalojen räiskeessä.
UR-tähdet elokuvalle:
Mission Impossible:

Ghost Protocol HHHH

Kenelle: Laadukkaan actionin ystäville ja tietty uteliaille, joita kiinnostaa Samulimme edesottamukset

Alkuvuoden varsinaiseksi menestystarinaksi on noussut Mission Impossible -actionsarjan neljäs osa, joka on jo tähän mennessä ehtinyt kaataa edeltäjänsä lipputuloihin verrattuna. Joulukuun puolessa välissä maailman ensi-iltansa saanut ja nyt Suomessa vihdoin nähtävä toimintapläjäys on ollut ehkäpä yllätyksellisenkin kova juttu.

Mission Impossible: Ghost Protocol osoittaa, ettei heinäkuussa miehen ikään ehtivä Tom Cruise ole menettänyt vetovoimaansa vieläkään. Ja vaikka kuinka kyynisimmät väittäisivätkin miehen tähtistatuksen nojaavan outoihin tempauksiin ja koko perheen esiintymiseen alati mediassa, on pahus vie myönnettävä, että on tässä elokuvan pienessä suuressa miehessä jotain maagista.

Sankarimme leffat ovat keränneet ajan kuluessa teatterien kassoihin maailmanlaajuisesti yli 5 miljardia euroa, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä. Eikä vauhti tunnu hidastuvan, sillä MI 4 on noussut jo Cruisen kaikkien aikojen toiseksi menestyksekkäimmäksi elokuvaksi rahalla mitaten edellään vain Maailmojen sota.

Mission Impossible: Ghost Protocol jatkaa edeltäjiensä jäljillä tavalla, jossa huikeat toimintaosuudet ja tekniset vempeleet vyöryvät katsojan silmien eteen hurjalla tempolla. Tällä kerralla Cruisen näyttelemän Ethan Huntin agenttiryhmän tulevaisuus asetetaan kyseenalaiseksi. Porukka lavastetaan syyllisiksi terrori-iskuun ja edessä on maineen palauttaminen ja maailman pelastaminen.

Kylmän sodan meiningillä ratsastava elokuva ei juoneltaan ole mikään ennen näkemätön, mutta toimintaleffana puoleensa vetävä. Cruise on tietysti se, johon silmät kääntyvät ensin, mutta ei auta unohtaa muita näyttelijöitä, joiden parhaimmistoa edustavat Simon Pegg tietokone-experttinä, The Hurt Lockerista tuttu Jeremy Renner ja naiskauneutta edustava Paula Patton.

Eikä meidän pohjoisen kansan tarvitse pätkääkään hävetä leffan pahiksien rooleissa nähtäviä Mikael Nyqvistiä (Millennium-trilogia) ja Samuli Edelmannia. Molemmat suoriutuvat osistaan mainiosti ja Samulin osuus ei ole missään nimessä pienimmästä päästä, vaan ihan merkityksellinen.

MI 4 on samalla sekä erinomainen toimintaelokuva että oiva matkailumainos, sillä kierretäänhän leffassa niin Venäjät, Dubait kuin Intiatkin.

Petri Pirttikangas



Jaa | |
Ilmoitus