Kun englanninkieliset näyttelijät ja muut esiintyjät toivottavat hyvää ensi-iltaa, niin he sanovat ”break a leg”. Suomessa aika harvoin kehotetaan kollegaa katkaisemaan koipeaan. Sen sijaan ennen ensi-iltaa annetaan potkut toisten takamuksille. Se luo myös ryhmähenkeä.
– Jos joku toivottaa hyvää ensi-iltaa, niin ei siinä mitään pahaa sinällään ole. Mutta siitä ei saa kiittää, kertoo Rauman Kaupunginteatterin näyttelijä Raisa Sorri.
– Joskus on varmaan joku kiittänyt ja sitten on ensi-ilta mennyt päin persettä, heittää näyttelijä Heimo Korhonen vieressä.
Korhosella riittää tarinoita muistakin uskomuksista ja oudoista tavoista.
– Yksi lavastaja ei tullut koskaan ensi-iltaan. Kerran kun oli ollut, niin lavasteet menivät nurin, Korhonen hekottaa.
– Sellainenkin uskomus on, että jos niin sanottu omaisten ennakkoesitys menee hyvin, niin ensi-ilta menee huonosti, Sorri jatkaa.
Niin, ja sanonta ”huono kenraali tietää hyvää ensi-iltaa” lienee kaikille tuttu.
– Niinkin uskotaan, että toinen esitys on aina huono. Se on kai jo sellainen ennakkoajatus, pohtii Sorri.
– Vähän kuin plasebolääke, keksii Korhonen.
Rutiinit ja taikausko
Raisa Sorri ja Heimo Korhonen myöntävät, että teatterilaiset ovat taikauskoista porukkaa.
– Kuinka paljon on sitten vaan rutiineja? Asiat pitää tehdä samassa järjestyksessä ennen esitystä joka kerta, miettii Sorri.
– Teatterissa ei saa viheltää. Sen opin ensimmäisenä. Tuo juontaa kuulemma siihen, että joskus Kansallisteatterissa joku vihelsi ja lavasteet tulivat niskaan. Lavastajat kuulemma kommunikoivat silloin viheltämällä, meinaa Korhonen.
Sorri tietään muitakin kieltoja.
– Kenkiä ei saa laittaa pöydälle eikä plaria lattialle.
– Joillakin on ensi-iltapäivä rituaaleja täynnä. Yksi näyttelijä siivosi aina silloin koko kämppänsä. Oli koti sitten puhtaana uusille ajatuksille, Korhonen tarinoi.
Mitä rutiineja Raisa Sorrilla sitten on?
– Riippuu paljon jutusta. Kun menen maskiin, laitan villasukat jalkaan. Käyn vessassa aina samaan aikaan. Ne voi olla ihan älyttömiäkin. Isoissa jutuissa tuollaisia on enemmän, Sorri vastaa.
Saako pudottaa?
Varsinkin harrastajateatteriryhmissä on tapana välillä niin sanotusti pudottaa vastanäyttelijä jollakin hassulla repliikillä tai muulla tekemisellä. Sorrutaanko ammattiteatterissa moiseen?
– Sekin riippuu vähän jutusta. Jossakin komediassa voi ilveillä. Mitään fyysisiä piloja ei kuitenkaan harrasteta, Raisa Sorri sanoo.
– Vaikka näyttämöllä tiedämmekin, että tuo ei kuulunut tähän, niin yleisö ei sitä välttämättä huomaa. No, Timo Julkunen saattaa kyllä pudottaa minut ja jättää lavalle yksin, Heimo Korhonen jatkaa.
Minkälaista on meininki sitten ensi-iltabileissä eli karonkassa?
– On se eräänlainen pääntyhjennystapahtuma, Korhonen vastaa.
– Laitetaan vähän ykköstä päälle ja juhlistetaan tehtyä työtä, toteaa Sorri.
Teatterin kummitus
Lopuksi Raisa Sorri yllättää kertomalla, että kyllä Rauman Kaupunginteatterissakin on kummitus.
– Se on näyttäytynyt joissain harjoituksissa salissa valokopin vasemmalla puolella. Myös Sanna Alasaari on sen nähnyt, vakuuttaa Sorri.
– Mutta se on ihan hyväntahtoinen. En tiedä, mitä siitä ajattelisi, mutta tuohonkin on ihan kiva uskoa.
